Nyt se on sitten ohitse, tuo paljon meuhkattu syysgoom. Palasin eilen iltasella kotiin kantaen mukanani huomattavasti suurempaa tavaramäärää kuin astuessani ovesta ulos muutamaa päivää aiemmin. Onneksi minun ei tarvinnut kahden painavan muovikassin, kahden repun ja yhden pienemmän laukun kanssa ryhtyä harrastamaan junamatkailua, vaan sain kyydin kotiovelle asti. Kolmen tunnin nukkumisella tavaroiden kantaminen eestaas ei olisi ollut sitä, mihin olisin kyennyt...

Saavuin siis Turkuun perjantaina, keskelle jokseenkin ei-mitään sijaitsevaa omakotitaloaluetta. Täällä katseltiin vanhoja Goomvideoita ja valmistauduttiin kaupungille lähtöön, ja jopa allekirjoittanut onnistuttiin huijaamaan minttuviinan juontiin (kaikille tiedoksi: minä en mieluusti juo jaloviinaa, konjakkia, viskiä, jägermaisteria tai muita yrttiliköörejä, enkä raakaa minttuviinaa). Ilta oli jokseenkin yllätyksellinen. Tapasin pitkästä aikaa erään Hobitin ja minun yhteisen ystävän, jonka seura tuntui varsin viihdyttävältä. Herran tehdessä lähtöä Åbo Diskotekista, törmäsimme yhdessä erääseen toiseen tuttavaan, jonka en edes tiennyt asustavan Turussa. Kivoja otuksia, kaunis kaupunki, vaikka satoikin, ja viihdyin.

Lauantaina kohti Silja Europaa. Ensimmäinen päivä kului suunnitellessa erinäisiä asioita, tutustuessa ihmisiin puolin jos toisin ja muuta epämääräistä sisältäen kastikkeen, joka kuului broilerille, jonka paistoi äiti. Sunnuntain ja tiistain välillä oli sitten itse Goom. Mitäpä jäi Goomista käpälään? Tutustuin uusiin ihmisiin ja syvensin vanhoja tuttavuuksia, pidin hauskaa, vietin aikaa poreammeessa, näin paljon alastomia ihmisiä, nukuin liian vähän ja väsytti kovin kofeiinista huolimatta, unohdin syödä oikeastaan kokonaan kaikessa tiimellyksessä ja näin paljolti hauskanpitoa ympärilläni. Hyvä seura ja loistava meininki takasivat jälleen kerran sen, että hauskaa oli, vaikka miltei kaikki, mitä olisi voinut nähdä, jäi näkemättä. Vaan sitähän se on, tuo Goom; tulla tekemään jotakin kivaa, unohtaa tehdä se ja tehdä jotakin muuta vielä hauskempaa! Nukahdettuani eilen onnellisesti Hobitin kainaloon (tuo ihana oli tehnyt minulle kanaa, lohkoperunoita ja salaattia!) ja nukuttuani noin kahdeksan tuntia, olen yhä väsyksissä. Ja olo on niin tyhjä; kaikki ihmiset ovat kadonneet ympäriltäni, ketään ei nosteta olalle ja kanneta pitkin käytäviä, mistään ei kuulu kiljumista, missään ei näy paljaita takapuolia tai yletöntä tanssimista. Pieni asuntoni on hyvin harmoninen, rauhallinen ja hiljainen paikka. Voivoi.