Kaamosmasennus. Kyseisestä käsitteestä on tullut oikea trendisana. Viimeisen muutaman päivän aikana olen lukenut niin netistä kuin useasta lehdestäkin aiheesta. "Jos pitkien yöunien jälkeen et silti tunne oloasi virkistyneeksi, saatat kärsiä kaamosmasennuksesta". Ulkona on kyllä jatkuvasti pimeää nykyään. Jos viettäisin tavallista ihmisten päivärytmiä, lähtisin töihin ehkä kahdeksalta ja pääsisin neljältä, en ehtisi nähdä valoisaa aikaa ollenkaan. Valitettavasti työvuoroni ovat säännöllisen epäsäännöllisiä, joten useasti, kuten tänään, ehdin viettää koko valoisan ajan kotona. Ah autuutta. Jokatapuksessa olen kyllästynyt kaamosmasennukseen, kirkasvalolamppuihin ja ties mihin, jota tähän pimeyteen suositellaan. Joka ikinen vuosi talvi tulee kuitenkin. Jos häiritsee, voi harkita muuttamista jonnekin, missä ilmanala on hieman suotuisampi ja kaamoksesta ei tietoakaan... Minua ei häiritse. Vain se häiritsee, että huonekasviparkani eivät taida valonpuutteesta juuri nauttia. En tahdo enää lukea tai kuulla kaamosmasennuksesta. Tehkää sille jotain! Jos on pimeää, voi sytyttää valot. Jos on synkeää, voi katsoa komedian. Jos on tylsää, voi aloittaa uuden harrastuksen. Tehkää JOTAIN, niin se kaamos kuluu nopeammin, ja kesä koittaa jo muutamaien kuukausien päästä.