Ulkona on pimeää ja kaikkilla kummallisen hiljaista, muutama auto ajaa ohitse suhahtaen ja koirat huokaavat välillä unissaan. Hiirten terraariosta kuuluu toisinaan nakertelua. Olen yksin. En oikeastaan muista, koska viimeksi olisi viettänyt yön yksin, siitä lienee aikaa useampia kuukausia. Kämppikseni laivastopoika on merellä, Hobitti juhlistamassa isänsä syntymäpäivää toisaalla, eikä minulla ole täällä ketään. Hiirillä on toisensa ja tytöt nukkuvat kylkikyljessä pöydän alla. Hämmentävä olotila. Laitoin aromaterapia-lyhtyyni Lontoosta tuomaani eucalyptusöljyä, ja asunto tuoksuu ihanasti, laavalamput tuovat tunnelmaa, kaikki kolme. Tuntuu syksyltä.

Olen kyllästynyt omaan saamattomuuteeni. Kävelin tänään ystäväno Drizzin ja koirien kanssa Seurasaaressa tunnin verran. Kummallinen lämpimän painostava ilma tekee väsyneeksi. Minun pitäisi käydä koulussa ja ottaa itseäni niskasta kiinni, selvittää opintojani. Tarvitsisin jonkun, joka potkii liikkeelle, kun itse en osaa... Harkitsen jopa kuntosalikortin tai vastaavan ostamista. Löysin jopa kuntosalin keskustasta, johon ei tarvitse sitoutua vuodeksi, kuten noihin usein. Tarjolla olisi jos jonkinlaista liikuntaa pilateksesta joogaan. Seinäkiipeilykurssikin on jo muutaman viikon päästä, odotan innolla. Voin sitten käydä Hobitin tai jonkun kaverini kanssa kiipeilemässä vaikkapa kerran viikossa ja tuntea oloani edes hitusen aktiivisemmaksi. Kiipeilyssä tulee käytettyä paljolti kaikkia lihaksia.

Istutin eilen kärpäsloukunsiemeniä. En paljoakaan odota, että kasviparka koskaan alkaisi edes itää, mutta istutinpa kuitenkin. Kärpäsloukut pitää kuulemma talvehdittaa jääkaapissakin kolmisen kuukautta. Kasviparka. Jääkaapeista puheenollen, menen torstaina ostamaan sellaista. En tiedä, olenko ikinä elämässäni tehnyt mitään niin aikuista, kuin lähtenyt jääkaappiostoksille. Ainakin se tuntuu jotenkin lopulliselta. Vanhassa jääkaapissani ei toisaalta ole mitään varsinaista vikaa, paitsi että pelkään sen olevan jo turvallisuusriski, kun kaappiparka tuntuu kuumenevan kovasti. Ja lisäksi se kerää hirveästi kosteutta ja homehduttaa avatun juustopaketin päälle viikossa. Kun kerran uudistuksiin päästiin, aion myös maalata keittiön kaapistot. Kommuunimme miesvahvistukset ovat erimieltä värimaailmasta, mutta itse olisin ehkä viehtynyt sitruunankeltaiseen tai munakoison violettiin... Tosin kokemuksesta uskon, että väri tulee lopulta olemaan jotain aivan muuta. Eihän kylpyhuoneenikaan pitänyt alunperin olla purkkapinkki. Pitäisi käydä katsomassa värikarttoja ja hioa laatikostot ja kaapit, ennen kuin päästään itse maalaamiseen...