Tänään tulin hurjan iloiseksi siitä, että KÄMPPIS LAIVASTOPOJAN LONTOONKORTTI TULI PERILLE! Eihän sitä oltu lähetettykään kuin kuukausi sitten. Kummaa, että samaan postilaatikkoon laitetuista korteista kaikki muut kahta lukuun ottamatta tulivat perille parissa, kolmessa päivässä. Syytän kahden hairahtuneen kortin muotoa siitä, että parat eivät tulleet yhtä nopeasti perille kuin muut lähettämäni postikortit. Pitänee kai lähettää ulkomailla vain suorakaiteen muotoisia kortteja, eikä esim koiranpään...

Tänään lähden nauttimaan mitääntekemättömyydestä mökille kera koirien ja Hobitin. Mahtaa tulla laiska viikonloppu, luulen. Väsymys painaa jo nyt. Kaupan kautta mökille, saunaan ja nukkumaan. Mikäs sen lokoisampaa... En aio todellakaan vaivata päätäni kovin suurilla ajatuksilla viikonlopun aikana, mikäli vain mahdollista. Ehkäpä laitan kännykänkin äänettömälle, ja kuuntelen vain tuulen huminaa ja takkatulen ritinää... Vaan saatiinhan sitä eilenkin raitista ilmaa, kun raahasimme ison läjän halkoja paikasta A paikkaan B Kirkkonummella Hobitin lapsuudenkodissa. Kaksi tuntia kannettuamme alkoi ilta hämärtää ja halot vihdoinkin loppua; tunsin oloni voittajaksi.

Totta puhuen en ole aikoihin nauranut niin hurjasti, kuin eilen kahden vanhan ystäväni kanssa. Semilia ja S olivat seurani lounaalla kiinalaisessaravintolassa, josta saa varsin mukavaa buffettimättöä opiskelijaystävälliseen hintaan. Keskustelimme kaikenlaista siinä kevätkääryleitä ja nuudeleita särppiessämme, kun yhtäkkiä tuli puheeksi S: n poikaystävän hupaisa nimi. Yritimme kehitellä tästä kaikenlaisia lempinimijohdannaisia, kunnes S lopulta paukautti, että miehen vanhemmat kutsuvat tätä nimellä Oukkidoukki. Olin sylkäistä nuudelini takaisin lautaselle ja nauraa räkätin pitkän aikaa, kunnes viereisistä pöydistä luotiin meihin paheksuvia katseita.