Helsingissä ei ole koskaan oikeasti pimeää. Tämä on tosiasia, sillä aina jostakin näkyy Hesburgerin valomainos, lyhtypylväs, liikennevalot tai hesarinjakeluauto, jonka valot leikkaavat pimeyden kahtia. Täydellinen pimeys on täällä kaukana. Mökillä sen sijaan sellaiseen ilmiöön voi hyvinkin törmätä. Kun kolmella puolella taloa on metsää ja yhdellä puolella syksyinen meri, eivät silmät havaitse valoa missään. Taivaalla loistivat tuhannet, kirkkaat tähdet, mutta niiden tuoma häive ei auttanut paljoakaan siinä vaiheessa, kun yrittää kävellä ulkohuussiin keskellä pohjatonta pimeyttä, käpälässään pieni lyhty, jossa avuton yksinäinen tuikkukynttilä yrittää helpottaa polun löytämistä... Sellaisina hetkinä pimeys tuntuu uhkaavalta ja pahalta.